Lovian tarina
Idea Loviasta sai alkunsa, kun perustajamme Outi ymmärsi, ettei voi enää jatkaa suunnitelijana ellei keksi ratkaisua muotiteollisuuden ongelmiin: epäeettiseen tuotantoon ja liialliseen kulutukseen. Tuotteita valmistettiin siten, että kuluttajilla ei (eikä sen puoleen suunnittelijoillakaan) ollut enää mitään tietoa niiden alkuperästä saati ymmärrystä tuotteiden taustalla olevista oikeista ihmisistä.
Outi halusi perustaa yrityksen, jonka design ja toiminta perustuvat vahvasti ideologiaan, jossa ihmisiä ja ympäristöä arvostetaan. Niinpä Outi aloitti Lovian tarinan keskittymällä materiaaleihin, jotka olivat jo kertaalleen heitetty pois. Nämä materiaalit nousivat merkittävään rooliin designia ohjaavana tekijänä.
Pala palalta toisten hylkäämät materiaalit alkoivat muodostua laukuiksi, joiden design-inspiraationa toimii Kainuun metsät ja kansanperinteistä kumpuava käytännöllisyys. Täydellinen tuote on samaan aikaan ajankohtainen ja ajaton, palvellen ja ilahduttaen käyttäjäänsä vuodesta toiseen.