Verhoilun ylijäämänahasta laukuiksi

Saidan verhoomo

Huonekalujen ylijäämänahka

lovia-hdw-2019

Verhoiluroskalle uusi elämä

Me Lovialla haluamme vähentää ympäristön kuormitusta ja tehdä laukkuja, jotka kestävät elämää. Sen takia on tärkeää, että jaamme kumppaniemme kanssa samanlaiset arvot. Yksi heistä on lahtelainen Saidan Verhoomo, joka tekee verhoilutöitä Lahdessa viiden naisen voimin tavoitteenaan pelastaa mahdollisimman monta vanhaa huonekalua. Verhoilutöitä tehdään laidasta laitaan uusille ja vanhoille huonekaluille - päätavoite on, että huonekalut tehdään kestämään aikaa ja kulutusta. Vastuullinen ajattelu näkyy Saidan liiketoiminnassa vahvasti, jonka vuoksi myös ylijäämämateriaalin kierrättäminen halutaan tehdä mahdollisimman tehokkaasti. Saidan verhoilusta ylijäävät pienet nahkapalat kääntyvätkin loistavasti Lovian laukuiksi. 

PERUSTETTU: 2015

TYÖNTEKIJÄT: 5

SIJAINTI: LAHTI, SUOMI

Verhoilun ylijäämänahasta laukuiksi

Miten verhoilumateriaalista muodostuu designlaukkuja? Nahalla verhoiltavien huonekalujen kunnostuksesta jää yli leikkuujätettä, jota ei pienen kokonsa vuoksi voida enää hyödyntää muiden huonekalujen verhoilussa. Lovian laukkujen materiaaliksi pienet nahkapalat sen sijaan sopivat hyvin, joten Saidan Verhoomolta ylijäävät nahkapalat päätyvät laukkujen materiaaliksi. Näin säästämme ympäristöä kuormitukselta, kun voimme käyttää jo olemassa olevaa materiaalia, emmekä tuota uutta laukkuja varten. 

Saidan Verhoomon käyttöön nahka tulee tanskalaiselta toimittajalta, Sorensenilta. Lahdesta verhoilun ylijäämänahka matkaa suunnittelijamme Outin pöydälle Helsinkiin, jossa roska-aarteiden designit saavat alkunsa. 

lovia-hdw-2019-2

Terveisiä Lahden tehtaalta

Haluamme antaa kumppaneillemme mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin, sillä ilman heitä ajatus roskamateriaalin hyödyntämisestä jäisi vain, no, ajatuksen tasolle. Tähän on koottu terveisiä Saidan Verhoomolta ja paloja tiimin arjesta, juuri sellaisena, kun se Lahdessa sijaitsevalla verhoomolla näyttäytyy.

“Koen että meidän alalla työskentely on jo itsessään ekoteko. Vaikka teemme myös uusia kalusteita ja niihin verhoiluja, niin ajatus on, että asiat tehdään kestämään aikaa. Kaikki tehdään hyvin ja huolella. Silloin kuin aloitin, vanhoilta mestareilta oli jäänyt paljon materiaalia käyttämättä sekä leikkuujätepaloja otettu talteen. Niitä on yritetty parhaamme mukaan kierrättää eri kollegoille, koruntekijöille, ompelijoille ja nyt viimeisimpänä Lovialle. Välillä ylijäämää tulee paljon, joten se on ehdottomasti parempi laittaa eteenpäin niille, jotka voivat vielä hyödyntää materiaalin. Henkilöstön hyvinvointi on itselleni tärkeää. Jotta homma toimii, täytyy tekijöiden olla kunnossa. Siirryimme syksyn tullen nelipäiväiseen työviikkoon. Omat työpäivät saa aika vapaasti suunnitella ja kaikki on sovittavissa tietyissä raameissa. Meillä on myös kuukautisvapaa, sillä fyysistä työtä on kamalaa tehdä, jos koko keho on kovassa krampissa tai pää aivosumussa.” 

-Saida Blomberg, perustaja, Saidan Verhoomo

Missä voisimme tehdä paremmin?

Tiedämme, että ympäristön kuormituksen vähentäminen vaatii konkreettisia tekoja, mutta myös jatkuvaa itsensä kehittämistä. Olemme ylpeitä kiertotalousyhteistyöstä, jota teemme Saidan Verhoomon kanssa, mutta parantamisen varaa löytyy vielä.

Pelastamme jo nyt yhdessä Saidan Verhoomon kanssa nahkapaloja, jotka ovat liian pieniä huonekalujen verhoiluun, mutta silti jäljelle jää pieniä paloja ja silppua, joka päätyy roskiin. Haluamme tulevaisuudessa tehdä jätteeksi päätyvästä silpusta rouhetta, joka toimii uusiomateriaalin raaka-aineena. Tätä materiaalia voisimme jälleen käyttää laukuissamme. 

Lisäksi aiomme kokeilla Saidan kanssa uudenlaista yhteistyömallia, jossa lähetämme etukäteen Saidalle tarvitsemamme nahkapalojen koot ja he toimittavat meille suoraan sopivan kokoisia paloja, ilman että Lovian tiimin tarvitsee matkustaa Lahteen erikseen tutkimaan saatavilla olevia vaihtoehtoja. Näin vähennämme liikkumisesta aiheutuvia päästöjä ja laukkujemme valmistuksesta syntyviä päästöjä kokonaisuudessaan. Vastuullisuus on matka, jossa emme ole valmiita, vaan haluamme jatkuvasti löytää uusia kehityskohteita. Tervetuloa mukaan!

lovia lanseeraus some-0285

Saidan verhoomo

Huonekalujen ylijäämänahka

lovia-hdw-2019

Verhoiluroskalle uusi elämä

Me Lovialla haluamme vähentää ympäristön kuormitusta ja tehdä laukkuja, jotka kestävät elämää. Sen takia on tärkeää, että jaamme kumppaniemme kanssa samanlaiset arvot. Yksi heistä on lahtelainen Saidan Verhoomo, joka tekee verhoilutöitä Lahdessa viiden naisen voimin tavoitteenaan pelastaa mahdollisimman monta vanhaa huonekalua. Verhoilutöitä tehdään laidasta laitaan uusille ja vanhoille huonekaluille - päätavoite on, että huonekalut tehdään kestämään aikaa ja kulutusta. Vastuullinen ajattelu näkyy Saidan liiketoiminnassa vahvasti, jonka vuoksi myös ylijäämämateriaalin kierrättäminen halutaan tehdä mahdollisimman tehokkaasti. Saidan verhoilusta ylijäävät pienet nahkapalat kääntyvätkin loistavasti Lovian laukuiksi. 

PERUSTETTU: 2015

TYÖNTEKIJÄT: 5

SIJAINTI: LAHTI, SUOMI

Verhoilun ylijäämänahasta laukuksi

Miten verhoilumateriaalista muodostuu designlaukkuja? Nahalla verhoiltavien huonekalujen kunnostuksesta jää yli leikkuujätettä, jota ei pienen kokonsa vuoksi voida enää hyödyntää muiden huonekalujen verhoilussa. Lovian laukkujen materiaaliksi pienet nahkapalat sen sijaan sopivat hyvin, joten Saidan Verhoomolta ylijäävät nahkapalat päätyvät laukkujen materiaaliksi. Näin säästämme ympäristöä kuormitukselta, kun voimme käyttää jo olemassa olevaa materiaalia, emmekä tuota uutta laukkuja varten. 

Saidan Verhoomon käyttöön nahka tulee tanskalaiselta toimittajalta, Sorensenilta. Lahdesta verhoilun ylijäämänahka matkaa suunnittelijamme Outin pöydälle Helsinkiin, jossa roska-aarteiden designit saavat alkunsa. 

Terveisiä Lahden tehtaalta

Haluamme antaa kumppaneillemme mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin, sillä ilman heitä ajatus roskamateriaalin hyödyntämisestä jäisi vain, no, ajatuksen tasolle. Tähän on koottu terveisiä Saidan Verhoomolta ja paloja tiimin arjesta, juuri sellaisena, kun se Lahdessa sijaitsevalla verhoomolla näyttäytyy.

“Koen että meidän alalla työskentely on jo itsessään ekoteko. Vaikka teemme myös uusia kalusteita ja niihin verhoiluja, niin ajatus on, että asiat tehdään kestämään aikaa. Kaikki tehdään hyvin ja huolella. Silloin kuin aloitin, vanhoilta mestareilta oli jäänyt paljon materiaalia käyttämättä sekä leikkuujätepaloja otettu talteen. Niitä on yritetty parhaamme mukaan kierrättää eri kollegoille, koruntekijöille, ompelijoille ja nyt viimeisimpänä Lovialle. Välillä ylijäämää tulee paljon, joten se on ehdottomasti parempi laittaa eteenpäin niille, jotka voivat vielä hyödyntää materiaalin.

Henkilöstön hyvinvointi on itselleni tärkeää. Jotta homma toimii, täytyy tekijöiden olla kunnossa. Siirryimme syksyn tullen nelipäiväiseen työviikkoon. Omat työpäivät saa aika vapaasti suunnitella ja kaikki on sovittavissa tietyissä raameissa. Meillä on myös kuukautisvapaa, sillä fyysistä työtä on kamalaa tehdä, jos koko keho on kovassa krampissa tai pää aivosumussa.”

-Saida Blomberg, perustaja, Saidan Verhoomo

lovia-hdw-2019-2

Missä voisimme tehdä paremmin?

Tiedämme, että ympäristön kuormituksen vähentäminen vaatii konkreettisia tekoja, mutta myös jatkuvaa itsensä kehittämistä. Olemme ylpeitä kiertotalousyhteistyöstä, jota teemme Saidan Verhoomon kanssa, mutta parantamisen varaa löytyy vielä.

Pelastamme jo nyt yhdessä Saidan Verhoomon kanssa nahkapaloja, jotka ovat liian pieniä huonekalujen verhoiluun, mutta silti jäljelle jää pieniä paloja ja silppua, joka päätyy roskiin. Haluamme tulevaisuudessa tehdä jätteeksi päätyvästä silpusta rouhetta, joka toimii uusiomateriaalin raaka-aineena. Tätä materiaalia voisimme jälleen käyttää laukuissamme. 

Lisäksi aiomme kokeilla Saidan kanssa uudenlaista yhteistyömallia, jossa lähetämme etukäteen Saidalle tarvitsemamme nahkapalojen koot ja he toimittavat meille suoraan sopivan kokoisia paloja, ilman että Lovian tiimin tarvitsee matkustaa Lahteen erikseen tutkimaan saatavilla olevia vaihtoehtoja. Näin vähennämme liikkumisesta aiheutuvia päästöjä ja laukkujemme valmistuksesta syntyviä päästöjä kokonaisuudessaan. Vastuullisuus on matka, jossa emme ole valmiita, vaan haluamme jatkuvasti löytää uusia kehityskohteita. Tervetuloa mukaan!

löydä ylijäämänahkasta tehtyjä aarteita